Koira kotona ja ravintolassa
Hel 14. 2012 - elsi
Työpöydällä on kasa lehtileikkeitä, muutama STM:n tiedote ja Hengitysliiton viime numero. Kaikki paitsi se lehti on ns. painavaa asiaa, jota en vain millään ole vielä saanut kasaan tekstiksi.
Toissapäivänä illalla kirjoitin tulevista kuntaliitoksista ja miten se virkamiesten ja muutaman ministerin mielestä muka auttaa meitä saamaan parempaa palvelua. Valmiiksi en saanut, vaikka mielipide tietysti siitäkin on.
Kirjoittamisen sijaan olen kutonut ja virkannut.
Kolme projektia on meneillään: äidin luona aloittamani palmikkokuvioitu kaulaliina, lyhyehkö luonnonvalkoinen jakku ja tänään aloittamani “joku”. En tiedä vielä mikä siitä tulee.
Ostin ohuen ohutta mohairlankaa; valkoista ja vaalean harmaata. Yhdistän ne ja virkkaan lenkkejä; kuten ryijyssä, mutta en leikkaa auki. Sellainen on nyt näköjään taas muodissa. Viimeksi oli joskus 1960-luvun alussa. Minulla oli sellainen oma tekemä myssy. Tummanvihreä. Luultavasti teen liivin pienillä “hihakkeilla”.
Olen myös jatkanut vanhempien kirjanpitohommia. Viime vuosi pitäisi saada kuntoon ensi kuun loppuun mennessä.
Torstaina lähden vihdoin veljeni Henryn luo Venesjärvelle muutamaksi päiväksi. Hirvikoskelta ja Elimäeltä kotiutuessaan ajaa Turun kautta ja nappaa minut mukaansa. Kyllä minulla on hyvä palvelu!
Otan käsityön mukaan ja läppärin tietysti. Ehkä siellä luonnon rauhassa kielenkannatkin taas aukeavat ja kirjoittaminen sujuu paremmin.
Mukavaa myös, että koiran kanssa ei tarvitse käydä lenkillä; sen kun avaa oven ja päästää pihalle juoksemaan. Toki aamulenkki pitää tehdä; koira ei löydä toilettipaikkaa pihapiiristä. Eikä sen pidäkään.
Toissapäivänä leikkasin Chicon kynnet. Samanlaista taistelua kuin aina ennenkin. Koira kiljuu ja kiemurtelee; nykyään ei enää onneksi yritä napsia sormenpäitä. Irvistelee kyllä kuin mikäkin tiikeri!
Lausun ja loruilen ja laulelenkin sille kaikki taikasanat jotka tiedän. Tällä kertaa kerroin, että mennään AUTOLLA (auto on pop!), että HENRY tulee hakemaan ja että LEENAAkin menemme katsomaan. Kiljuminen unohtuu, kun mielessä on mukavia ajatuksia. Parin minuutin ajan ehkä. Sitten otetaan taas koko sanarimssu uudelleen; niin monta kertaa kun on tarpeen.
Koirista tulee mieleen että nyt sitten on uusi laki voimassa, joka antaa koiran omistajille mahdollisuuden ottaa lemmikkinsä mukaan ravintolaan. Se tuli voimaan vuoden alusta.
Ravintolan omistajalla on kuitenkin viimeinen sana hallussaan, mikä on hyvä asia.
Hengitysliiton lehdessä pohdittiin myös tätä asiaa.
Lain valmistelussa allergia- ja astmaliitolta pyydettiin lausuntoa. Liitto päätyi puoltamaan lakia. Totesi, että luottaa ravintoloiden pitäjien maalaisjärkeen.
Varmaan selvittävät myös työntekijöidensä allergiat päätöstä tehdessään, siinä kohtaa ilmeisesti kuvaan astuu työsuojelulaki.
Olen kyllä sitä mieltä, vaikka koiran omistaja olenkin, että käytäntöä ei liiemmälti pitäisi harrastaa. Opaskoirat ovat asia erikseen, mutta nehän ovat tähänkin asti voineet seurata omistajaansa minne meneekin.
Heti kättelyssä on ongelmana se, että ruokailemassa voi olla joku vahvasti allerginen. Emme tietenkään halua pilata kenenkään kanssaihmisen mukavaa hetkeä.
Tilaan missä on melua ja musiikkia ei koira tule viedä ollenkaan.
Chicon kanssa matkustaessa, kysyn aina bussiin mennessäni, onko joukossa koira-allergisia. Jos on, tiedämme asettua bussin takaosaan, koska ilmavirta kulkee taaksepäin. Siinä on tietysti se ongelma, että mahdolliset hajut - vaikkapa hajuvedet - myös kulkeutuvat sinne ja voivat saattaa emännän pulaan. Lisäksi Chico istuu aina pyyhkeen päällä, jotta penkkiin ei jäisi “koirajälkiä”.
Ravintolassa on hieman vaikeampaa suorittaa vastaavaa kyselyä.
Joku toteaa varmaan nyt, että kyllä ne allergeenit kulkevat mukana ihmisten vaatteissakin. Totta, mutta paljon pienemmässä määrin kuin kokonaisessa koirassa.
Joku koiranomistaja oli sitä mieltä, että onhan se hyvä jos lenkillä ollessa voi poiketa syömään tai vaikkapa olusille eikä tarvitse jättää koiraa ulkopuolelle. Onhan se niinkin. Pahimmassa tapauksessa koiraa ei ole mailla halmeilla, kun ruokailu on suoritettu.
Ei minua koirat ravintolassa häiritse. Ne ovat useimmiten hyvin koulutettuja ja osaavat käyttäytyä. Eivät juokse ympäriinsä ja tarjoilijoiden jaloissa, eivät mekasta eivätkä kiukuttele, kuten joskus ravintola-asiakkaiden lapset.
Itse en kuitenkaan vie koiraani ravintolaan enkä kahvilaan. Mitä se siellä tekisi nököttämässä? Paremmin pärjää kotosalla kaikessa rauhassa lekotellen.
Terassit kesäaikaan ovat sitten ihan eri asia. Siellä varmaan ensi kesänä näkyy koiria enemmänkin. Sen ei luulisi olevan kenenkään ongelma.
